Liikunnan Starttikurssi houkutteli paikalle ennätysmäärän liikkujia

Turun Jyryn ensimmäinen KKI-hanke, Liikunnan Starttikurssi, käynnistyi elokuussa 2018. Kurssi on nimensä mukaisesti suunniteltu vähän tai ei ollenkaan liikkuville ja se koostuu kolmesta viikkotunnista: lihaskunto, kehonhuolto ja polkukävely. Ilmoittautuessaan osallistuja sai valita, halusiko osallistua yhteen, kahteen vai kaikkiin kolmeen ryhmään. KKI-hanketuen avulla kurssi on pystytty järjestämään olemattoman pienellä

Polkukävelyllä nautittiin liikunnan lisäksi raittiista ilmasta. Kuva Saija Huhtiniemi

osallistumismaksulla.

Liikunnan Starttikurssin suosio on yllättänyt seuran täydellisesti. Kurssi tuli viikossa täyteen ja jokaisessa ryhmässä oli yli 30 osallistujaa. Enemmänkin olisi ollut tulijoita, jos ryhmiin olisi mahtunut.

– Seuramme ideologiaan ja perusajatukseen kuuluu tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia kaikille kuntoon, ikään tai taloustilanteeseen katsomatta. Seurassamme liikkuvat kaikki vauvoista eläkeläisiin. Tämä kurssi sopii seuramme toimintaan loistavasti ja olen iloinen, että se on myös tavoittanut kohderyhmänsä, kertoo hankkeen ideoija ja Turun Jyryn voimistelujaoston toiminnankehittäjä Saija Huhtiniemi.

– Olemme saaneet paljon hyvää palautetta osallistujilta ja aiomme toteuttaa vastaavaa toimintaa jatkossakin.

Liikunnan Starttikurssin kehonhuoltotunnilla parannetaan liikkuvuutta, kehitetään keskivartalon syviä lihaksia ja avataan kehon kireyksiä. Lihaskuntotunnilla taas keskitytään lihaksiston vahvistamiseen. Kurssin ensimmäisillä viikoilla keskityttiin vain tekniikkaan, oikeisiin liikeratoihin ja siihen, miten tiettyjä lihasryhmiä tulisi harjoittaa. Ohjaajana toimii pian valmistuva fysioterapeutti Maarit Itälä. Hän varmistaa oikeat tekniikat sekä sen, että mukana pysyvät myös ne, jotka eivät mahdollisesti ole käyneet ryhmäliikuntatunneilla koskaan aikaisemmin.

Polkukävelyllä tutustuttiin uusiin lenkkimaisemiin

Polkukävely on Jyryllä aivan uudentyyppistä toimintaa. Joka kerta tehdään reipas kävelylenkki Turun alueen eri maisemissa.

– Lenkeillä ollaan nähty luonnonsuojelualueita, merenrantaa, järviä ja Ruissalon upeita tammimetsiä, kertoo polkukävelyä ohjaava Saija Huhtiniemi.

– Parasta on, kun liikunnan lisäksi saa raitista ilmaa ja syksyn mittaan pääsee seuraamaan viikoittain, miten luonto pikkuhiljaa alkaa valmistautua talveen. Vaihtelevien maisemien tarkoituksena on esitellä kävijöille uusia lenkkimaisemia myös omille kävelyille.

Liikunnan Starttikurssin tavoitteena on tutustuttaa osallistujat mahdollisimman matalalla kynnyksellä liikunnan iloon ja liikunnalliseen elämäntapaan. Kurssin jälkeen toivottavasti moni rohkaistuu osallistumaan Jyryn muihinkin säännöllisiin liikuntaryhmiin.

Lisätietoja:

Turun Jyry ry
Saija Huhtiniemi
saija.huhtiniemi(at)turunjyry.fi
www.turunjyry.fi
http://www.facebook.com/turunjyryvoimistelu

Teksti ja kuvat: Saija Huhtiniemi

2 vastausta artikkeliin “Liikunnan Starttikurssi houkutteli paikalle ennätysmäärän liikkujia

  1. Vieläkö pääsee mukaan kaikkiin ryhmiin.

    1. Hei!
      Kannattaa kysellä ryhmien tilannetta Turun Jyrystä Saija Huhtiniemeltä, jonka yhteystiedot löytyvät tuosta kirjoituksen lopusta. Yst. KKI-ohjelma/Katri

Kommentointi on suljettu.